Linkki liiton jäsenlomakkeeseen
Suomenlaajuisesti boffaustoimintaa tukee sekä fasilitoi Suomen Pehmomiekkailuliitto, joka perustettiin alunperin Sotahuuto ry:n nimellä ja myöhemmin muutettiin lajiliiton muotoon vuonna 2022.
Lajiliiton tärkeimmät tehtävät ovat suurten tapahtumien järjestystuki sekä yhteisön kehityksen seuranta sekä mahdollistaminen. Itse toiminta järjestyy vapaaehtoisvoimin sekä paikallistetumpien yhdistysten kautta, jotka yleisesti toimivat myös harrastuspiirissä kilpailevina joukkueina. Lajiliitto pyrkii yhdistämään boffaajia yli näiden joukkueiden rajojen sekä rakentamaan entistä mahtavampaa tulevaisuutta lajin osalta.
Lajiliiton hallinnoivana elimenä toimii yhdistyksen hallitus, jonka jäsenistö työskentelee yhteisöviestinnän ja tietopankkien hallinnoijana, resurssitukena suurille tapahtumille ja yhteistyötahoille, kuten Ropecon, sekä boffaus.fi-sivujen sekä mahdollisesti muiden lajiliiton hallinnoimien muiden väylien ylläpitäjänä. Tämän lisäksi hallituksen ohessa toimii muun muassa sääntömuutostyöryhmä, joka pyrkii kehittämään sekä tarkastelemaan vuosittain suurten tapahtumien rakenne- ja taistelusääntöjä.
Hallitukseen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse hallitus@sotahuuto.fi
Hallituskauden 2023-2024 hallitukseen rooleineen kuuluu:
Puheenjohtaja: Mikael Palojärvi
Varapuheenjohtaja: Aleksi Holtari
Rahastonhoitaja: Saskia Simisker
Sihteeri: Atso Ikäheimo
Häirintäyhdyshenkilö: Saskia Simisker
Yhteisövastaava: Ami Viholainen
Sääntömuutostyöryhmän puheenjohtaja: Vesa Ylhäinen
Tiedotusvastaava: Severi Boesen
Markkinointivastaava: Liisa Salonen
Jäsen: Viivi Junno