Niittoväki

Julkaistu Graalin Hurttien sivuilla 12.5.2016

Sotahuuto 2015 Raasepori, Kuva Sonja Lehtiniemi

1. Mistä olette tulleet?
Niittoväen ydinjengi boffasi Joensuussa 2000-luvun alkupuolella nimellä Gladiaattorit. Nimi ei liittynyt millään tavalla Sotahuutoon, antiikkiin tai siihen televisio-ohjelmaan. Olipahan vaan päheä nimi foorumille ja irc-kanavalle. Voi niitä väärinkäsityksiä. Sama porukka harrasti roolipelejä, larppausta ja kaikenlaista nördäilyä. Touhut loppuivat tai ainakin merkittävästi vähenivät, kun lukioporukka pirstoutui pitkin Suomea.

Vuosia myöhemmin Niittoväen esi-isä Nikodemuksen Nihdinniittaajat osallistui 2010 Sotahuutoon kuuden hengen kokoonpanolla kilpitaistelijoina ilman panssaria. Turpaan tuli sen verran ankarasti (kaikkien aikojen pistetilaston viimeinen sija), että uusi yritys heitettiin ilmoille vasta 2013. Siitä lähtien ryhmä on osallistunut Sotahuutoon joka vuosi.

2. Oliko ryhmällänne esikuvia tai onko niitä ajan myötä tullut?
Ryhmällä ei ole varsinaisesti esikuvia, mukaan lähdettiin, koska tapahtuma itsessään kuulosti hauskalta! Emme tienneet ainoatakaan Sohuryhmää ennen ensimmäistä osallistumistamme.

Etelän Imperiumilta opittiin paljon reilusta pelistä ja ylipäänsä tapahtumaan sopivasta positiivisesta hengestä. Ohjausta Sotahuudossa on saatu lisäksi mm. Kuolalta ja Rämältä. Riskiretkeläisten kanssa koettiin Karjala-vuonna maagista asetoveruutta. Maahinkainen ei ole missään tapauksessa Niittoväen esikuva, mutta se on kuitenkin Niittoväen silmissä ylivertaisen ryhmän perikuva. Niittoväkeläiset fanittavat myös historianelävöittäjäryhmien meininkiä.

3. Mikä on ollut haasteellisinta ryhmän toiminnassa?
Aktiivisuus. Liika lisääntyminen. Perhe-elämä.

4. Entä onko jotain oleellista muuttunut ryhmässänne perustamisen jälkeen?
Perustamisen jälkeen vähitellen tietyt tavat ovat vakiintuneet ja kehittyneet. Meillä on ryhmädemokratia ja vaihtuva ryhmänjohtaja. Ryhmän nykyisestä melko hyvästä materiaalisesta vauraudesta johtuen uusille jäsenenille pystytään tarjoamaan tapahtumamaksua lukuun ottamatta kaikki muu. Ryhmään onkin helppo tulla uutena ja saada täysi Sotahuuto-kokemus kaikkine varusteineen ilman rahallista panostusta.

Niittoväki osallistui Sotahuutoon 2014 edellisvuoden yhteistyökumppanin Etelän Imperiumin riveissä raskaassa ”Legioona”-osastossa. Vasallivuosi opetti Niittoväelle paljon itsestämme ja Sotahuudosta tapahtumana. Tämän kokemuksen jälkeen Niittoväelle rupesi kirkastumaan mitä Niittoväki haluaa olla ja miten se sen haluaa tehdä.

Niinpä vuonna 2015, joka oli Niittoväelle toinen Sotahuuto (ryhmälle neljäs), pistettiin peliin kaikki aiemmin opittu. Rekrytointi nosti osallistujaluvut lähes kaksinkertaisiksi. Panssaria ei ollut pelkästään hankittu – sitä oli haalittu yli tarpeiden. Uudet asetakit oli valmistettu. Jättimäiset muotoon taivutetut kilvet olivat odottamassa viime vuodelta. Visionäärisissä valvetiloissa ryhmäläisille ilmestynyt Suuri Nauris koristi kaikkea. Ja lopulta, Sotahuudon asetarkastuksen yhteydessä valmiiksi saadut, asetarkastajan sanoin absurdin pitkät keihäät olivat Niittoväellä ensimmäistä kertaa käytössä. Paketti oli kasassa ja jälki 2015 Sotahuudossa oli sen mukaista. Niittoväki breikkasi ensimmäistä kertaa ihmisten tietoisuuteen ja ”Niitto! Aika!” -huudot raikaavat toivottavasti vielä osan osallistujien takaraivossa.

5. Millaiseksi luonnehtelisit teidät ryhmänä juuri nyt?
Imperiumin aika opetti Niittoväelle myös sen, että on bofferointiryhmiä ja on Sotahuutoryhmiä. Bofferointiryhmät harrastavat boffaamista. Sotahuutoryhmät ovat ryhmiä, jotka käyvät Sotahuudossa ja siinä kaikki. Niittoväki on juuri tällainen ryhmä.

Tärkeintä ryhmälle on hauskanpito, sukkahousut ja taisteluhuudot! Ryhmä ei ole erityisen kokenut: kokeneimmilla on takana neljä Sohua, keskimääräiselle niittoväkeläisellä noin kaksi ja puolet porukasta on aina ollut uusia. Ikämme puolesta Niittoväki on suurimmaksi osin suhteellisen varttunutta porukkaa joka ei vähästä hätkähdä. Voisi sanoa että meillä on näkemystä toimintaan, emme tyydy vain ihmettelemään ja seuraamaan vierestä!

6. Onko jotain erityistä seikkaa miten olette vaikuttaneet skenen kehittymisessä?
Niittoväki on tuonut skeneen suhteellisen paljon ihmisiä skenen ulkopuolelta, ja moni rekrytty piti ensimmäistä kertaa kädessään bofferia Sotahuudossa. Toivottavasti myös huolella tehty ryhmän ulkoasu (lue: asetakkien helmojen leikkauslinjojen imartelevuus ryhmäläisten pakaroille) ja varustus on tuonut myös muiden mielestä omanlaistaan hyvää lisää!

7. Millaiset ovat tilanteet tai paikat missä ryhmänne pääsee loistamaan?
Omien suurten ryhmien jyllätessä kentällä Niittoväki lyö viimeisen naulan vastustajan arkkuun.

8. Minkä muiden ryhmien kanssa on ollut antoisinta taistella?
8.1 – Vastaan: SoS ja 13. Komppania.

8.2 – Puolella: Maahinkainen.

9. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne vahvuuksia?
Varusteet ja kylmäpäinen kilpilinja. Leppoisa ryhmähenki. Kokeilijoille ryhmä on täydellinen – emme edellytä mitään mutta tarjoamme kaiken.

10. Mikä tai mitkä ovat ryhmänne heikkouksia?
Pitkät manööverit, lehmänpaskassa kieriskely, perheiden perustaminen, sota-aikoihin häähumussa häärääminen ja harrastusaktiivisuus. Skirmaajia meistä ei saa pehmoaseella uhkaamallakaan.

11. Minne olette menossa ja miten sinne pääsette?
Vaikka päämäärämme on hauskanpito ja kasvu, toivottavasti ryhmä ei vietä liikaa iloisia perhetapahtumia tulevina vuosina ja toiminta kuihdu kokoon ennen kuin uusi polvi kykenee kentille.

Niittoväki haaveilee myös osallistumisesta muihin vastaaviin tapahtumiin maailmalla. Toistaiseksi tämä on kuitenkin täyttä toivehöttöä; oravanpyörä on armoton.

12. Sotahuuto
12.1 – Mieluisin vihollinen: Niittoväki toivoo haastavansa tulevaisuudessa Maahinkaisen…

12.2 – Mieluisin liittolainen: …mutta siihen asti taistelee mieluiten samalla puolella.

Tekniset tiedot:

Taisteluvahvuus ja jäsenmäärä: 6 [20]

Ryhmän juuret:
2000 Gladiaattorit -niminen roolipeli-, larp- ja boffausporukka
2010 Nikodemuksen Nihdinniittaajat
2013 Niittoväki
2014 ”Legioona” -osastossa, Etelän Imperiumin riveissä
2015 Niittoväki

Ominaisin taistelutyyli: L I N J A

Panssarointi: Keskiraskas/raskas. Kaikilla pää- ja torsopanssarit, osalla extraa.

Treenaus: Vähän heilutaan pajojen yhteydessä. Uudet oppivat viimeistään kolmannen skenun aikana pitelemään kilpeä ja tökkimään vastustajia keihäällä.

Kotipaikka: Pääkaupunkiseutu.

Jäseniä muissa kaupungeissa: Lahti, Tampere, Kuopio, Joensuu, Manchester

Rekryt, kyselyt ja lisätietoja? Järjestäjät ja uudet rekryt voivat olla yhteydessä Niittoväen nykyiseen ryhmänjohtajaan Vili Rantaseen Sotahuudon 2016 osalta, email: vili.rantanen (ät)gmail.com, puhelinnumero: nolla neljä nolla 7584148.

Ryhmään voi olla lisäksi yhteydessä ryhmän perustajien ja vanhojen ryhmänjohtajien kautta Facebookissa, sähköpostilla ja Sotahuuto-foorumilla. Salatun Facebook-ryhmämme jäsenmäärä huitelee 60 hengen hujakoilla, vaikka Niittoväen tosiasiallinen vahvuus on kolmasosa siitä. Toivotamme tervetulleiksi kaikki kiinnostuneet!

Facebook: https://www.facebook.com/nihtikonemieli
Sähköposti: sasu.abella(ät)gmail.com
Sotahuuto-forum: nimimerkki “Vormi”